BLOGI

Hei hulinaa

 
Helsinki Design Week on juuri saatu päätökseen. Osastomme Habitare-messuilta on vihdoin purettu ja tuotteemme ovat matkalla kauniisiin koteihin. Hulinaa on riittänyt!
 
Viikko oli täynnä niin monta hienoa kohtaamista ja keskustelua, että päätimme pitää KORPI -valaisimen messutarjouksen voimassa syyskuun loppuun asti!
 
Olkoon siis koko syyskuu yhtä suurta muotoilukuukautta.
 
Habitare, Sagalaga Design, Scandinavian design
 
Habitaren teemana oli tänä vuonna Ovet auki! Ohessa muutama kuva kulissien takaa.
 
 
Osallistuimme sekä Design Markettiin että Habitare-messuille. Kun Design Market Kaapelitehtaalla avasi ovensa ulkona jonottavalle väenpaljoudelle, kuului Helsingin messukeskuksessa ahkera naputus. 
   
 
Tunnelma messukeskuksessa on erityinen, kun suunnitelma on vielä piirroksena suunnittelijan ja rakentajien paperilla. Lattiassa vain kulmateipit merkkinä osaston paikasta.
 
Habitare, Sagalaga Design, Helsinki Design Week
 
Vielä viimeinen hiljainen hetki ennen ovien aukeamista. Messuilla vieraili yli 50 000 kävijää ja osastollamme myös monta sisustussuunnittelijoiden vetämää ryhmää. Visualisti Sanna Toijalan johdolla paikalle saapui ihana ja erityisen innostunut ryhmä sisustusalan opiskelijoita. Kiitos Sanna ja koko ryhmä hienosta haastattelusta!  
 
 
Viime sunnuntaina päättynyt Helsinki Design Week on yksi Pohjoismaiden suurimmista muotoilufestivaaleista ja tänä vuonna festivaali tarjosi yli 250 tapahtumaa ympäri Helsinkiä.
  
Sagalaga Design, Korpi, Habitare, Finnish Design, Scandinavian design, interior design
 
Helsinki Design Week is wrapped up for this year. We were participating on Design Market at Kaapelitehdas and Habitare - Interior, Design & Furniture Fair at Helsinki Fair Center.  
 
Here´s a little peek behind the scenes. Our week was full of great conversations and lovely meetings. We are grateful of each one of them!
 
Helsinki Design Week is the largest design festival in the Nordics.
See you next year!
{{ product }} on lisätty {{ cart_link }}. Voit {{ continue_link }} ostoksia tai siirtyä {{ checkout_link }}. ostoskoriisi jatkaa kassalle ?locale=fi